Olin heinäkuun alussa Kemissä vapaaehtoistöissä Purolan Palvelukeskuksessa ja vierailin myös paikallisessa pakolaiskeskuksessa. Pakolaisia oli Somaliasta, Afganista, Iranista, ….perheitä, yksinäisiä vanhoja ja nuoria miehiä.
Ei ole kyllä järjen hiventäkään siinä, että ihmiset elävät joutilaina vastoin omaa tahtoaan. Työntekijät tekevät kaikkensa, järjestetään juhlia, käydään tutustumassa paikkoihin, mutta kaikkein tärkeintä eli kielenopetusta on minimaalisesti, koska ei ole varaa esimerkiksi siihen, että joka päivä olisi ammattitaitoista opetusta, kuten koulussa. Tärkeää olisi myös oikeus työhön, edes tieto tästä oikeudesta. Kemissä kun ei nyt työtä ole omillekaan.
Minua järkytti nuori mies, pakolainen, pienen lapsen isä joka sairastaa syöpää. Koska hän on sairastunut ennen tänne pääsyään, häntä ei hoideta vaan annetaan vain kipua lievittävää lääkettä. Hän kuolee hoidon puutteeseen.
Mielestäni on väärin, että näin suuri ja jokaista suomalaista nyt ja satojen vuosien päähän koskettava hanke ei ole laitettu kansanäänestykseen.
Kauhealla kiireellä ja tiukalla aikataululla olemme valiokunnissa kuulleet kymmeniä ja taas kymmeniä asiantuntijoita ja selviä lobbareita puoleen jos toiseenkin.
Vaikeita asioita,vaikeita päätöksiä. Miksi tämä kiire? Kenen etu on se, että torstaina äänestetään ja tulos tuskin
tulee yllättämään.
Oma pieni KD ryhmäni jakautuu kolmeen: kaksi ja yksi ja nolla ydinvoimalaa. Minä äänestän nollaa.
Niin monta asiaa on auki ja epäselvää.Ydinjätteet,terveys ja tapaturmariskit.Kuka maksaa jos jotain tapahtuu?
Tiedossa on että me veronmaksajat sekä euroilla ja kenties terveydellämme. Kuinka käy uusiutuvan energian teknologian, jos ja kun resulssit menevät ydinvoimalan rakentamiseen?
Minä haluan pitää huolta omalta osaltani moraalisesti, että jälkeläiseni eivät syytä ”miksi ajattelit markkinoita etkä meitä”
Mutta….. pian rakennetaan kahta ydinvoimalaa. Ulkolaisia, halpoja työntekijöitä roudataan rakennuksille. EU kieltää määräämästä, että suomalaiset olisivat etusijalla. Koska valvonta tuskin tästä kohenee, niin harmaa talous juhlii taas. Olkiluodosta ei ole otettu oppia.
Arvoisa rouva puhemies! Suomi köyhtyy ja leikkauspisteitä lisätään koko ajan, ja ne kyllä kummallisesti kohdennetaan aina näihin kaikista köyhimpiin ja vähäosaisimpiin. Helsingin Sanomissa joku päivä sitten perheenäiti kirjoitti, että perhe elää toimeentulotuella ja nyt heidän nuori poikansa oli päässyt kesätöihin. Mutta kun hän toi sen pienen palkkansa kotiin, niin sehän vähennetään toimeentulotuesta, elikkä ei kovinkaan kannustavaa, ei pojalle eikä tälle perheelle, eikä tällä tavalla kyllä nyt Suomea varmasti mitenkään tästä köyhyydestä nosteta.Samaten on vanhusten tilanne. Vanhusten paikkoja kilpailutetaan, kaikkein halvimman tarjouksen tehnyt voittaa tämän kilpailun. Sen jälkeen, niin kuin esimerkiksi Järvenpäässä, on aivan hirvittävä tilanne. Siellä hoitajille sitten tämä voittaja, uusi omistaja, ilmoitti, että voitte jäädä tänne töihin, mutta palkka laskee 200 eurolla kuussa. Ottakaa tai jättäkää, tulijoita on, ja tulijoitahan on, esimerkiksi näitä kielitaidottomia, halpoja, tänne tuotettuja hoitajia.
Me olemme kyllä nyt vetämässä koko tätä meidän ihmisen arvoa ja arvostusta tässä Suomenmaassa pelottavaan tilaan. Minä en voi ymmärtää sitä, miksei käydä hyväosaisten kukkarolla tällä tavalla. Kyllä nyt pitäisi tämän taakan kantajiksi tulla meidän hyväosaisten, ehdottomasti. Minä en yhtään ihmettelisi, että YK rupeaisi jo haastamaan meitä oikeuteen tästä, miten meillä todella kohdellaan lapsiperheitä, miten me kohtelemme vanhuksia, miten meillä viedään vammaisilta pois se vähäkin.
Kesä on ihanaa aikaa mutta samalla se on pelottavaa aikaa.
Hoitajat jäävät hyvin ansaitulle lomilleen, osastoja suljetaan ja henkilöstön määrä ja taso laskee.
Varsinkin vanhusten hoitamiseen ei saada sijaisia, ei oteta. Harjoittelijat ja eläkeläiset ja ei suinkaan harvoin, suurin piirtein kuka tahansa, tulee hoitamaan vanhuksia. Tässä näes säästetään.
Kielitaidottomat hoitajat ovat uhka vanhuksen hoidossa. Kuten tietysti nämä kouluttamattomat kesäavutkin. Jos pitää vanhuksista ja haluaa auttaa, niin siihen ei tarvita muuta kuin empatiaa ja oikeaa välittämistä sekä ohjeiden mukaisesti toimimista. Ulkoilu ja syöttäminen ja vanhuksen kanssa jutteleminen, lukeminen tai kuunteleminen tai vain lähellä oleminen sujuu silloin, ja on arvokasta niin vanhuksille ja hoitajille kuin itsellekin.
Mutta hoitaminen on eri asia. Lääkkeet ja muut toimenpiteet, kuten voinnin seuranta ym. kuuluvat koulutetuille kielitaitoisille hoitajille ja heitä on oltava riittävästi. Vaan kun ei ole. Vuorossa saattaa olla lähihoitaja ja kaksi kielitaidotonta tai ammattitaidotonta. Kuka ottaa vastuun tällaisesta? Omaisten on syytä olla levottomattomia. Kuinkahan moni vanhus on kuollut väärät lääkkeet vatsassaan? Kukaan ei sellaista pysty tietämään. Vahinkoja sattuu ihan varmasti eikä niitä huomata.
Arvoisa puhemies! Vaikka meillä on laatusuosituksia ja mitoituksia hoitajien määrästä vanhustenhoidossa, niin oikeassa elämässä ne eivät toteudu. Ympäri Suomea tulee jatkuvasti hätähuutoja, että meillä hoidetaan vanhuksia alimiehityksellä. Tästä johtuen hoitajat ovat uupuneita ja sairauspoissaolot ovat huomattavia. Tämä vaikuttaa myös hoidon laatuun, ja syy ei todellakaan ole hoitajien. Esimerkiksi Somerolla on kotihoitajalla työvuorollaan 30 kotikäyntiä, siis noin 3 minuuttia per todella apua tarvitseva vanhus, ja näin on monella monella muullakin paikkakunnalla Suomessa. Hoivakodeissa on aivan arkea, että 20:tä dementoitunutta, täysin autettavaa vanhusta hoitaa aamuisin kolme hoitajaa, iltaisin kaksi ja öisin yksi hoitaja.Arvoisa puhemies! Nyt on kesä ja loma-aika ja tilanne siis vain pahenee. (Puhemies: Minuutti!) Mitä hallitus aikoo tehdä, että hoitajien määrä ja näin vanhustenhoito saadaan ihmisyyden tasolle?
Aloitteessa ehdotetaan rikoslain vanhentumissäädöksiä uudistettavaksi siten, että syyteoikeus ei vanhene, jos kysymyksessä on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tai törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Sama koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön kohdistunutta raiskausta, törkeää raiskausta ja pakottamista sukupuoliyhteyteen.
Rikoslain 8 luvun vanhentumissäädöksiä uudistettiin vuonna 2005 siten, että lapsiin kohdistuneiden hyväksikäyttörikosten ja kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön kohdistuneen raiskauksen, törkeän raiskauksen ja sukupuoliyhteyteen pakottamisen syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan uhrin täyttäessä 28 vuotta. Uudistus oli askel parempaan, mutta ei riittävä.
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö kuuluu rikoksiin, joissa asianomistajan on vaikea, ellei mahdoton ilmoittaa rikoksesta viranomaisille vanhentumisajan kuluessa. Kun puolustuskyvytön lapsi joutuu seksuaalisen hyväksikäytön tai väkivallan uhriksi, hän ei ymmärrä, mistä on kysymys. Hän ei ymmärrä, että kyseessä on poikkeuksellisen törkeä ja tuomittava rikollinen teko, josta on säädetty rangaistus.
Kaikenlainen seksuaalinen hyväksikäyttö jättää lapseen pysyviä ja vaikeita traumoja. Tekijä on usein lapselle tuttu ja läheinen aikuinen, jonka on helppo manipuloida uhri vaikenemaan. Lapselle on luonnollista rikoksen täydellinen torjunta ja poissulkeminen mielestä, koska hän ei kykene sitä missään määrin ymmärtämään. Saattaa kulua jopa vuosikymmeniä ennen kuin hänelle avautuu, että se, mitä hänelle on tehty, on julmaa ja oikeudetonta väkivaltaa. Tämän jälkeenkin kynnys rikosilmoituksen teosta on todella korkea, sillä hyväksikäytön uhri tuntee syyllisyyttä ja häpeää tapahtuneesta. Maailmanlaajuisesti kirkkojen piirissä tapahtuneista hyväksikäytöistä käytävässä keskustelussa on parhaillaan nähtävissä, kuinka vanhoja tapauksia nousee päivänvaloon.
Syyteoikeus vanhenee määräajan kuluttua kaikkien muiden rikosten kohdalla paitsi niiden, joista on säädetty elinkautinen vankeusrangaistus. Jos rikos on vanhentunut, poliisi ottaa vastaan rikosilmoituksen, mutta vanhentuneesta rikoksesta ei jää mitään tietoa poliisin rekisteriin. Rangaistusta ei saa tuomita, mikäli syytettä ei ole nostettu määräajassa. Aika ei saa koitua esteeksi yhdenkään seksuaalirikoksen kohteeksi joutuneen lapsen selviämiselle. Tavallisesti rikoksesta kärsimään joutuneen tuntema hyvitystarve vähenee ajan myötä. Lapsena hyväksikäyttöä kokeneen kohdalla näin ei käy, jos henkilö vasta kymmeniä vuosia teon jälkeen ymmärtää tai uskaltaa itselleen myöntää rikoksen tapahtuneen. Uhri saattaa kyetä kertomaan rikoksesta vasta vuosia, jopa vuosikymmeniä myöhemmin. Tietoon tulee jatkuvasti tapauksia, joissa uhri saa kuulla rikoksen vanhentuneen. Siksi rikoslakia on syytä muuttaa niin, että lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset eivät vanhene koskaan.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
rikoslain 8 luvun muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun rikoslain (39/1889) 8 luvun 1 § sellaisena kuin se on laissa 212/2008, ja poistetaan 8 luvun 1 §:n 5 momentti ja 6 §:n 3 momentti sellaisena kuin ne ovat laissa 1161/2005 seuraavasti:
8 luku
Vanhentumisesta
1 §
Syyteoikeuden vanhentuminen
Oikeus syyttää rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on elinkautinen vankeusrangaistus, ei vanhennu. Syyteoikeus ei vanhennu myöskään, jos kysymyksessä on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tai törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Sama koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön kohdistunutta raiskausta, törkeää raiskausta ja pakottamista sukupuoliyhteyteen.
Arvoisa puhemies! Tämä lainmuutos varjostaa mustana pilvenä kolmannen sektorin toimijoiden kevättä. Hallituksen esityksessä näkyy taas valitettavan selvästi sen halu olla EU:n mallioppilas. On käsittämätöntä, että tässä työttömyystilanteessa hallitus antaa esityksen, joka heikentää kansalaisjärjestöjen mahdollisuuksia työllistää työttömiä.
Kuten allekirjoittamassani vastalauseessa todetaan, nyt valittujen ratkaisujen sijaan olisi pitänyt luoda palkkatukijärjestelmä, jossa myönnettävä tuki seuraa työttömän mukana ja jokainen työnantaja, joka muuten täyttää tuen myöntämisen ehdot, olisi siihen automaattisesti oikeutettu. Kun malli ei valikoisi eikä olisi tarvehankintaista, se ei myöskään vääristäisi kilpailua.
Temmin tuoreessa julkaisussa todetaan, että kolmannen sektorin toimesta palkkatuella työllistetty ei aina hyödy tukijaksostaan. Totta on, että moniongelmaiset eivät palkkatuen avulla päädy pysyviin työpaikkoihin, mutta jos mitataan elämän mielekkyyttä, ihmisyyttä, niin tuettu työpaikka on osa elämänhallinnan ja toimintakyvyn säilymistä. Mahdollisuus säilyttää elämässä rytmi, tavata toisia ihmisiä ja kokea itsensä tarpeelliseksi ovat äärettömän tärkeitä sosiaalisia arvoja, jotka unohtuvat tilastoista.
Tukijaksojen keston rajaaminen 6 kuukauteen toimenpiteen järjestäjää kohden vaikeuttaa lisää vaikeimmin työllistettävien tilannetta ja aiheuttaa näin yhä syvenevää syrjäytymistä, mielenterveys- ja terveysongelmia, alkoholismia ja lisää kuluja yhteiskunnalle.
Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä olevalla lainmuutoksella kolmannen sektorin mahdollisuudet työllistää vaarantuvat, vaikka muille kuin elinkeinotoimintaa harjoittaville työnantajille palkkatuet myönnetään entisin ehdoin. Monet yhdistysten ja säätiöiden toimijat ovat kokeneet ikäviä yllätyksiä verottajan tulkittua uudelleen niiden toimintaa siten, että aiemmin yleishyödyllisenä verovapaa toiminta onkin elinkeinotoimintana veronalaista.
Verottajan päätös ei sido te-toimistoa, mutta verottajan tuloveropäätöksiä käytetään apuna arvioitaessa tuen hakijan toiminnan luonnetta. Verottajan ratkaisuista on kasvavassa määrin tehty valituksia. Paikallisille te-toimistoille annettava harkintavalta toiminnan arvioinnissa aiheuttaa epätasa-arvoista kohtelua maan eri alueilla.
Asiantuntijakuulemisessa tuli selkeästi ilmi huoli ja epäily siitä, onko te-toimistoilla arviointien tekoon tarpeeksi osaamista ja tarpeeksi resursseja. Mannerheimin Lastensuojeluliitto oli valiokunnalle antamassaan lausunnossa huolissaan siitä, että raskas hakumenettely vähentää merkittävästi pienten yhdistysten työllistämismahdollisuuksia.
Arvoisa puhemies! Vaikka tavoitteena on estää kilpailun vääristyminen, tällä oikaisuliikkeeellä ei päästä toivottuun tulokseen. Kyydistä lentävät ne työllistettävät, jotka eivät työkunnoltaan ja -kyvyltään ole hyödyllisiä voittoa tavoitteleville yrityksille. Kolmannelle sektorille on tyypillistä, etteivät se edes elinkeinotoiminnan alueella toimiessaan tavoittele sellaista tehokkuutta ja tuottavuutta, jotka ovat yrittämisen peruskiviä.
Monelle palkkatukijaksolla olevista ei nykyisin voi asettaa edes tavoitteeksi avoimille työmarkkinoille työllistymistä. Kuitenkin Suomessa tuen myöntäminen lähtee kaikkien työttömien kohdalla siitä, että palkkatuella arvioidaan voitavan edistää avoimille työmarkkinoille sitoutumista. Kuinka näiden ihmisten työllistymisen käy, jos kolmas sektori ei kykene tarjoamaan heille tehtäviä? Missä ovat ne hallituksen tukitoimet, joita tarjotaan näille ihmisille?
Kuntaliitto on kritisoinut lakiuudistusta lyhytnäköiseksi ja byrokraattiseksi ja todennut, että toteutuessaan se mutkistaa yhdistysten työllistämismahdollisuuksia. Tästä seuraa kunnille lisätaakkaa työllisyyden hoidossa. On huomattava, että tämä lakimuutos myös nostaa kuntien työmarkkinamenoja työllistymisen vaikeutuessa.
Temmin tilastoissa roikkuu 17 000 työnhakija-asiakasta, joiden tilanne on arvioitu sellaiseksi, etteivät he ole enää hallinnon toimenpiteiden ulottuvilla. Olisi järkevintä nyt ottaa järeästi käyttöön Lex Taipale ja sallia heille sen turvin ihmisarvoinen, turvattu elämä.
Arvoisa puhemies! EY:n perustamissopimuksessa ei ole määritelty yritys-käsitettä. Yhteisön tuomioistuimen tulkinnan mukaan yrityksiä ovat kaikki ne, jotka tarjoavat tavaroita tai palveluja markkinoilla, siis riippumatta siitä, tavoitellaanko taloudellista voittoa. Kaikki hyväksymme varmasti ajatuksen siitä, että samoin toimivaa yritystä ja yhdistystä on kohdeltava samoin, mutta kuka haluaa, että tämän periaatteen nojalla viedään vähävaraisilta vanhuksilta se ainoa tuiki tärkeä kotipalvelu, johon hänellä on varaa, palvelu, jota hän ei missään tapauksessa voisi yritykseltä markkinahintaan ostaa?
Monille työttömille on paikallinen työttömien ruokala ehkä ainoa sosiaalinen kontakti, ainoa mahdollisuus lämpöiseen ateriaan, vaihtoehtona kaljakuppila tai masentuneena kotona makaaminen. Kolmannen sektorin tarjoamilla palveluilla ja työtilaisuuksilla on erittäin merkittävä rooli kokonaisuudessaan myös organisaatioiden palvelutuotannon näkökulmasta. Palkkatukityövoimalla tarjotut palvelut täydentävät ja paikkaavat monessa suhteessa julkisen palvelutuotannon aukkoja. Palveluiden poisjääminen jättäisi merkittävän ja suuria ongelmia tuottavan resurssiaukon esimerkiksi vanhusten huoltoon ja sosiaalitoimeen.
Hallitusohjelmaan on kirjattu aatteellisten, yleishyödyllisten kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten kehittäminen. Ohjelmassa todetaan myös, että järjestöjen mahdollisuuksia tarjota hyvinvointia tukevaa ja syrjäytymistä ehkäisevää toimintaa parannetaan. Toistaiseksi on vaikuttanut siltä, että tämä kehittäminen merkitsee kolmannen sektorin toimintaedellytyksien kaventamista ja sen myötä heikommassa asemassa olevan ihmisen unohtamista.
Kaveri jätetään taas, mutta tähän ei pidä suostua, ei vaikka ministeri Sinnemäki on ylimielisesti jättänyt tulematta vastaamaan näihin vakaviin kysymyksiin.
On aika häkellyttävää huomata, että puolustaessani kahden sairaan vanhuksen oikeutta jäädä lastensa luo tänne Suomeen syystä, että heillä ei ole ketään heistä huolta pitävää omassa maassaan, olen monen mielestä kääntänyt selkäni suomalaisille vanhuksille. En todellakaan ole.
Mutta ulkomaalaislaki on huono. Mummojen karkottamiseen löytyy pykälä, mutta miksi oleskelulupaa jatketaan maahanmuuttajille, joilla on rikosrekisteri, kuten esim. Sellon tappajalla? Ibrahim Shkupolli oli saanut sakot siitä, että hänellä oli ampumavalmis pistooli saappaassa kotonaan ja hänellä oli Suomessa lähestymiskielto väkivallan takia, mutta häntä ei karkotettu. Hinta tästä oli julma.
Meillä on turvakodeissa maahanmuuttajanaisia ja maahan muuttaneiden miesten kanssa naimisissa olevia suomalaisia naisia ja lapsia. Aviomiesten kotimaan oikeuskäsityksen mukaan väkivalta vaimoja ja tyttäriä kohtaan on heidän oikeutensa. Miksi heitä ei karkoteta? Me veronmaksajat maksamme uhrien ylläpidon. Maksamme joskus myös miesten terapiat.
Meillä on työttömiä, usein ammattitaidottomia etnisiä nuoria, jotka varastavat, pahoinpitelevät, ym. ja joutuvat vankilaan, jossa ylläpidon maksamme me suomalaiset veronmaksajat. Miksi heitä ei karkoteta?
Miksi maahanmuuttajan etuisuudet saattavat olla suurempia kuin suomalaisen vanhuksen, työttömän, vammaisen ja lapsiperheen?
Näihin on syytä puuttua ja olla tarkkana ja tiukkana. Kuten myös tarkentaa sitä, että tänne tulevilla on oikeuksien ja etuisuuksien, jotka on ehdottomasti samaistettava muiden pohjoismaiden tasolle, lisäksi ehdoton velvollisuus noudattaa Suomen lakia ja järjestystä.
Terroriuhka ja järjestäytynyt rikollisuus on aivan yhtä suuri uhka meillä, kuten muuallakin maailmassa.
Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg teki historiaa puuttumalla ”isoäitien” karkottamisprosessiin näkyvästi ja vaikuttavasti. Lait ovat ihmisten tekemiä, eivät Jumalan. On selvää, että sen takia kaikki lait eivät ole välttämättä hyviä ja oikeudenmukaisia.
Inhimillisyys on oltava aina lain takana. Täysivertaisuus lain edessä ei voi tarkoittaa sitä, että kun tässä tapauksessa vieläkin huonommassa jamassa olevia isoäitejä on aiemmin palautettu kotimaahansa epäinhimillisiin oloihin, niin tätä linjaa täytyy jatkaa.
Näissä kahdessa tapauksessa lapset ovat asuneet suomessa jo vuosia. Egyptiläisen isoäidin pojat toistakymmentä vuotta. He ovat täällä töissä, maksaneet ja maksavat veroja, lapset käyvät täällä koulua, vaimot ovat suomalaisia. Lisäksi he, kuten myös venäläisen vanhuksen tytär ja suomalainen vävy, ovat sitoutuneet pitämään taloudellisesti huolta äideistään.
On itsestään selvää, että nyt ei ole tarkoitus avata ovia kaikkien isovanhempien tulla Suomeen. Mutta lakiuudistus tulee nyt ilmeisesti oikeuttamaan sen, että kun tänne muuttanut on vanhempiensa ainoa turva, ainoa omainen, niin on inhimillisesti katsoen oikeus, että vanhus pääsee lapsensa luokse. Kaikki tapaukset on tietysti tarkoin tutkittava ja väärinkäytökset ovat erittäin tuomittavia.
Meillä on aivan liian paljon ongelmia ja suorastaan heitteelle jättöä omien vanhustemme hoidossa. Suomalainen pelkää tulla vanhaksi, joka toinen päivä yli 65 vuotias tekee itsemurhan. Vanhuksia siirretään hoitopaikasta toiseen usein sen enempää kysymättä tai neuvottelematta vanhusten ja omaisten kanssa. Ja jos neuvotellaan, kuitenkin tehdään juuri siten kuin viranomainen on päättänyt. Säästösyistä
Laki, joka oikeuttaa vanhempien pääsyn lapsensa kotikuntaan valmistunee ensi vuonna. Aivan liian myöhään. Juuri nyt, tänään asuu moni suomalainen yksinäinen, sairas vanhus eri kunnassa kaukana huolestuneista lapsistaan. Vanhasella on nyt syytä ottaa kantaa, ja kiirehtiä tätä lakia. Yhtä inhimillisesti, kuten hän otti kantaa ulkomaalaisten isoäitien tapauksessa.
Taloudellisen taantuman myötä suomalaisten ylivelkaantuminen on lisääntynyt. Kotitaloudet ovat ottaneet suuria lainoja, erityisesti ylimitoitettuja asuntolainoja, jättämättä joustovaraa heikentyvään taloustilanteeseen. Ekonomistit ovat arvioineet, että kotitalouksien velkaantumisaste on noussut pitkäaikaista trendiä korkeammaksi.
Kun ylivelkaantunut joutuu maksuvaikeuksiin, velkapääomaa kasvattavat viivästyskorko sekä perimis- ja oikeudenkäyntikulut. 90-luvun laman seurauksena moni velkaantunut joutui ylivoimaiseen tilanteeseen, kun viivästyskorko kasvatti velan moninkertaiseksi alkuperäisestä velkasummasta.
Korkolaissa säädetään viivästyskoron sovittelusta. Sovittelun edellytyksenä on muun muassa, että sovitteluun on painavat perusteet ottaen huomioon viivästyskoron määrä suhteessa velallisen taloudelliseen asemaan eikä maksuviivästyminen johdu velallisen ilmeisen kevytmielisestä suhtautumisesta velkaantumiseen tai velkojen maksuun.
Sovittelusäännöksellä on pyritty kohtuullistamaan juuri niitä tilanteita, joissa viivästyskorko on johtanut velallisen kannalta toivottomaan tilanteeseen.
Sovittelusääntö on sinänsä velallisen kannalta hyvä. Oikeudenmukaiselta ja kohtuulliselta tuntuisi kuitenkin se, että viivästyskoron kertymää olisi rajattu lailla myös esimerkiksi niin, että se ei saisi ylittää alkuperäisen velkapääoman kaksinkertaista määrää. Poikkeuksena tästä rajauksesta voisivat olla ne tilanteet, joissa on kyseessä velallisen ilmeisen kevytmielinen suhtautuminen velkojen maksuun. Koron enimmäismäärää rajaamalla tuettaisiin velallisen mahdollisuutta selviytyä velkataakan alta normaalielämään ja mahdollisuutta motivoitua työelämään paluuseen.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Aikooko hallitus rajata viivästyskoron enimmäiskertymää ylivelkaantuneiden tilanteen kohtuullistamiseksi?
Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 2010
Tarja Tallqvist /kd
